perjantai 10. maaliskuuta 2017

Benchmarkkausta jaa hyvien käytäntöjen etsintää


Hankkeen kaksi ensimmäistä viikkoa ovat olleet vauhdikkaita verkostoitumisen aikoja. Tavoitteena on hahmottaa maahanmuuttajille koulutusta järjestäviä tahoja ja hankkeita- ja ottaa niistä opiksi.
Keskustelut Mannerheimin Lastensuojeluliiton Pohjanmaan piirin, Stadin Osaamiskeskuksen, OSAOn Ammattikaista- hankkeen projektipäällikön kanssa, Punaisen Ristin Oulun piirin edustajien kanssa  sekä osallistuminen EAEA. koordinoiman ImlpOED-hankkeen työpajaan teemalla ' Maahanmuuttajat vapaan sivistystyön opintoihin'



Keskusteluissa on noussut esille erityisesti tarve huomioida maahanmuuttajien omat , henkilökohtaiset polut, ja tukea niillä etenemistä. Tähän nähdäkseni tarjoaa hyviä edellytyksiä hankkeessa kehitettävä vertaisopintoryhmämalli digitaitojen oppimiseen- vertaisryhmissä yksi ei johda puhetta ja kouluta kaikkia, vaan ryhmässä nostetaan esiin ryhmäläisten taitoja ja tarpeita ja lähdetään vastaamaan niihin yhdessä.

Toinen keskeinen oppi, jonka olen kentän toimijoilta saanut, on selkokielisyyden vaatimus. Materiaalien, esitteiden ja tuotosten on oltava selkokielisiä. Suomen kielen puhuminen ja kirjoittaminen tai tekstin ymmärtäminen ei ole välttämättä helppoa vasta kielen oppineille/kieltä opiskeleville.

Kolmas tärkeä seikka on se, että hankkeen kohderyhmiä- joilla on kehitettävää nimenomaan digitaidoissa- on tavoilteltava verkon mahdollisuuksien lisäksi erilaisista tilaisuuksista ja kasvotusten. Sähköinen markkinointi ei välttämättä riitä. Yhteistyöverkostoja kannattaa hyödyntää vahvasti hankkeen toimintojen markkinoinnissa. Tästä on hyvä jatkaa innostunein mielin!

Kuulumisia kirjoitti projektipäällikkö
Minna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti